Raskausaika reumaatikon silmin

Ymmärrän nyt, miksi raskausaika on kirjaimellisesti RASKAUSaikaa. Sitä se ainakin oli minulle. Voisin lyhyesti sanoa, että minulla oli varmaan kaikki raskausajan oireet (paitsi raskausajan diabetes). Kun reumaoireet raskausaikana helpottivat, tuli tilalle normaalit raskausajan oireet. Oireiden määrä oli siis vakio.

SUUNNITTELUVAIHE

Olimme alkaneet suunnitella vauvansaamista jo puolitoista vuotta aikaisemmin, sillä reumani oli otettava lääkityksen ja tulehdustilanteen vuoksi huomioon. Olenkin sanonut, että perhesuunnitteluun kuului meidän kahden lisäksi reumalääkärini. Kokonaisuudessaan odotusaika oli siis reilut kaksi vuotta.

Sairastuin reumaan 2010, jo tuolloin oli raskaudesta puhetta lääkärin kanssa sen verran, että hän suositteli odottamaan ainakin kaksi vuotta, sillä silloin tauti "näyttää suunnan" mihin se kehittyy. Aloitin tuolloin myös sytostaattilääkkeet, joten raskaaksi ei voinut senkään vuoksi tulla moneen kuukauteen. Reumaatikkona suositellaan raskaaksi tuloa silloin, kun taudin tulehdustilanne olisi mahdollisimman alhainen, ts. hyvällä "ajanjaksolla". Taudissani nämä ajanjaksot vaihtelevat ja niitä vaikea ennustaa. Joskus huonompi jakso kestää viikon, joskus viikkoja tai kuukausia. Reuma ei kuitenkaan ole este raskaudelle. Lääkärini kuitenkin varoitteli, että raskaaksi tulemisessa voisi mennä "normaalia pidempään" juurikin tulehdustilanteen vuoksi. 

Lääkitystäni alettiin vähitellen purkamaan keväällä 2013. Kuitenkin tauti aktivoitui aina uudelleen ja olinkin ahkera kortisonipiikkien ottaja. Erityisesti jalat, kädet ja leukanivel ärtyivät helposti (kuvat). Kortisonipiikeistä oli minun tapauksessa vain hetkellinen hyöty.
Lopulta käytin biologista lääkettä (Enbrel) aina siihen asti, kunnes tein positiivisen raskaustestin (tai koska uumoilin jo jotain tapahtuneen aiemmin, jätin viimeisen "sallitun" piikin jo pistämättä). Lopulta "raskautumiseen" ei käytännössä mennytkään kuin reilut kolme kuukautta.

ENSIMMÄINEN KOLMANNES

Ensimmäiset neljä viikkoa olin oireeton, vaikka "jotenkin tiesin" jotain tapahtuneen. Ihmettelin mm. pömppövatsaani, joka ei poistunut millään.

Elokuun alussa olin ystävän polttareissa, kun tuli sellainen tunne, että sushit pitää jättää syömättä ja kuohuviini juomatta, ja niin tein. 

Elokuun lopulla 2014 tein positiivisen raskaustestin. Lasketuksi ajaksi määräytyi huhtikuu 2015.

Ensimmäiset raskausajan oireet ilmestyivät heti seuraavalla viikolla testin teosta, alavatsakipua ja uskomaton väsymys. Väsymyksen vuoksi hädin tuskin jaksoin töissä käydä, muuta "ylimääräistä menoa" ei pystynytkään edes suunnitella. Illat kuluivat kotisohvalla maaten voimattomana.
Syyskuun alussa alkoi kamala oksentaminen, jota kesti viikolle 17. asti. Pahoinvointi alkoi aamulla, mutta paheni iltaa kohden ja illalla nukkumaan mennessä olo oli pahimmillaan (pystyin nukkumaan vain tietyssä asennossa). Aamun pari ekaa tuntia olo oli normaalia, klo 10 eteenpäin kuvotus alkoi, mutta onneksi sitä sai vähän pitkitettyä tiheällä ruokailulla. 

Olin vielä tuohon aikaan yksin töissä koko tämän pahimman olotilan ajan, joten haasteita riitti joka päivä. Muistan ajatelleeni, että jos olisin tavallisessa työssä, enkä yrittäjä, olisin NIIIN sairaslomalla nyt! 

Onneksi sain asiakkailta hyviä vinkkejä ja myötätuntoa, sillä väistämättä he huomasivat yhtäkkiset liikkeeni alakerran veskiin. Raskautta oli siis vaikea peitellä. Äitini kommentti jo 8. viikolla oli; "Sinulle on tullut tuollainen pömppö (=maha), mutta siellä taitaa olla joku asukki!" Vaikea oli kieltää, sillä alkuajan turvotus näkyi metrien päähän. Tuntemattomat (asiakkaat) kommentoivat ulkomuotoani ja onnittelivat jo ennen kriittistä 12.vkoa.

Tässä raskausviikko 15+2

TOINEN KOLMANNES 

Tästähän ajanjaksosta sanotaan, että tämä on raskauden kulta-aikaa. Minulla tämä "kulta-aika" meni töissä, joulusesonki oli kiireisimmillään ja töissä tehtiin 7/7 työvkoa.

Kun pahoinvointi alkoi helpottaa, alkoivat reumaoireet pahentua. Yksittäisiä nivelvaivoja ilmeni ja niihin aloitettiin kortisonitablettihoito, jota söin loka-tammikuun ajan. Aikaisemmin kortisonista ei ole ollut minulle hyötyä, mutta raskausaikana se tehosi yhdessä hormonien kanssa.
Raskauden keskivaihe oli kuitenkin tavallisten raskausoireiden helpointa aikaa. Jatkuva nenäverenvuoto tuli lokakuussa kaveriksi ja edelleen on matkassa mukana, kiitos (imetys)hormoneille.  

Tässä kuvassa 26+3

VIIMEINEN KOLMANNES

Pahimpana oireena viimeisellä kolmanneksella oli turvonneet jalat. Ja voin sanoa, että ne todella sitä olivat! Mitkään kengät eivät mahtuneet jalkaan ja käveleminen sattui. Töissä kuitenkin sinnittelin loppuun asti, yrittäjänä ei helposti jää pois ennenkuin on pää kainalossa (vaikka se ei ole kovin viisasta, enkä suosittele kellekään). 
Toinen loppuajan ikävä vaiva oli vatsalihasten välissä olleen kalvon repeäminen/revähdys. Yhtenä päivänä töissä kumarruin (vääräoppisesti) nostamaan jotain pientä tavaraa lattialta, kunnes kuului kova pamaus ja vatsaan koski hirveästi. Vatsaan tuli navan kiertävä mustelma ja viiltomainen kipu tuntui loppuraskauden ajan, kun vähän liikahti tietyllä tavalla. 
Tyhmästä päästä konkreettisesti kärsi koko keho.

Tämä kuva jäi viimeiseksi, se on otettu 36+5.

Neiti H päätti tulla yllättäen jo 37+2 maailmaan, sillä hän halusi nähdä Australian serkun, joka oli lomamatkalla täällä siihen aikaan. 
Mielestäni raskausaika on ihan liian pitkä (vaikka itse pääsin tällä kertaa kolme viikkoa lyhyemmällä ajalla) ja se kului omalla kohdallani erittäin hitaasti. Kun lopputuloksen saa syliin niin kaikki vaivat kyllä unohtuu, vaikkei ne heti poistuneetkaan synnytyksen myötä.

Selkärankareumani on ollut melko rauhallinen myös synnytyksen jälkeen. Vauvelimme on pian 5kk ja olen pärjännyt tulehduskipulääkkeillä. Imetän edelleen. Selkäoireet kyllä palasivat jo ensimmäisinä viikkoina, mutta onneksi hormonit vielä auttoivat. Nyt alkaa nivelkipuja olla vähän joka puolella kehoa (si-nivel, varvas, polvi, kyynärpää, niska), joten lääkkeiden aloitus ja imetyksen lopetus taitaa olla enää viikoista kiinni. Mutta pääsin tavoitteeseeni ja reilusti sen yli, sillä halusin imettää ainakin kaksi viikkoa.