Ajankulun haasteita

Aika

Olen jo pitkään, itse asiassa pari vuotta, miettinyt ajankäyttöäni. Sitä mikä on oikeasti minulle tärkeää ja mihin haluaisin aikaani käyttää ja mihin se todellisuudessa kuluu. Koska huomaan niin monesti itsekin toistavani sanontaa (myös täällä blogissani), että kylläpä aika juoksee. Esimerkiksi tuntuu, että juuri oltaisiin nähty tuttavan kanssa, kunnes huomaan, että menikin vuosi tai jopa kaksi viime tapaamiskerrasta. Jos aika meni ennenkin nopeasti, nykyään se kerrassaan juoksee, varsinkin lapsen syntymän jälkeen se on tuntunut vaan kiihtyvän koko ajan. Jollei sitä tajua ajoissa hidastaa.

Olen miettinyt, miten saisin ajatusmaailmaani muokattua niin, että osaisin pysähtyä nauttimaan enemmän tästä hetkestä, joka on juuri nyt ja olemaan enemmän läsnä. Luin jo ajat sitten tutkimuksesta, jossa pohdittiin ajankäytön eroavaisuutta lapsen ja aikuisen näkökulmasta. Lapsenahan (n. 20 vuotiaaksi saakka) aika tuntuu suorastaan matelevan, eikö totta? Siitä eteenpäin ei enää odota syntymäpäiviään, vaan ne tulee kuin varkain. Vuodet tuntuu kuluvan paljon nopeammin kuin lapsuudessa. Tuossa tutkimuksessa, oli selvitetty, että tunne ajankulusta on hitaampaa lapsella, koska hän kokee asioita ensimmäistä kertaa ja pysähtyy pohtimaan niitä kiinnittämällä huomiota jokaiseen yksityiskohtaan. Lapsi on läsnä jokaisessa hetkessä, kun taas aikuinen on sivuttanut jo monta ennestään tuttua asiaa niitä mitenkään noteeraamatta. Mietippä, jos pysähtyisit tutkimaan kävelylenkin jokaista kiveä, puunlehteä, vesilammikkoa muusta ympäristöstä puhumattakaan? Saattaisi siinä omakin ajankulu hetkellisesti hidastua. 

Vuodet vierii liian nopeasti, ellei siihen kiinnitä huomiota. Minä haluan pysähtyä elämään enemmän tätä päivää, kuin suunnitella tulevaa tai haikailla mennyttä, ihan niinkuin lapsena. Olen 15 vuoden yhteiselon aikana jo oppinut jotain, sillä mieheni on opettanut minua siinä todella paljon. Välillä se on ollut ärsyttävääkin, kun olen luonteeltani haaveilija ja toinen on realisti. Jotain olen kuitenkin jo oppinut, menneitä en ole enää pitkiin aikoihin murehtinut enkä kyllä tulevaakaan. Tulevaisuutta osaan kyllä suunnitella edelleen vähän liiankin hyvin. Olen päättynyt opetella kiinnittämään huomiota enemmän tähän hetkeen, mitä tällä hetkellä elän ja erityisesti miten sitä elän.  

Ensiksi on varmaan pohdittava mihin haluan aikaani käyttää? Mikä on minulle oikeasti tärkeää / mistä saan joka päivä iloa? Näitä ovat ainakin usko, perhe, kumppanuus, oma piha, lapsen kasvun seuraaminen, ystävät, terveys, ulkona liikkuminen, joukkuelajit, kiireettömyys, matkustelu, uudet elämykset, kyläily, hyvä ruoka, kotona puuhastelu jne. 

No käytänkö näihin suurimman osan ajastani? En. Miksi en? Koska se tuntuu valuvan vaan johonkin "arjen kiireisiin". Toki tämä pikkulapsiperheen elämä on hektistä, eikä siitä pääse eroon noin vain. Arjen pyörittäminen vie väkisinkin aikaa, ruoanlaitosta pyykinpesuun, vaipanvaihtoon jne. Mutta nyt kun kiireisin vauvavuosi on jo ohi, alkaa pikkuhiljaa tulla myös "omaa aikaa" asteittain lisää. Ja siihen haluaisinkin kiinnittää huomioni. Nimittäin liian usein, huomaan roikkuvani netissä. Ajattelen vaan katsoa nopeasti facebookin, ja sitten ajaudunkin johonkin mielenkiintoiseen artikkeliin ja siitä seuraavaan juttuun ja hups, parin tunnin oma aikani, (kun lapsi nukkuu päiväunia) menikin ohi yhtäkkiää. Tai sitten vilkaisen vielä facebookin lisäksi "nopeasti" instagramin ja whatsappin ja siinä se taas meni. Ja sitten ärsyttää, kun en saanut mitään aikaiseksi.

Minun on tehtävä itselleni "netinkäyttörajoitus", sillä tunnustan olevani whatsapp-addikti. Nykyään myös seurailen monia facebook-kirppiksiä ja tori.fi:tä, jossa hujahtaakin helposti tunti tai enemmän. Huomaan iltaisin wuppailevani ahkerasti, vaikka voisin senkin ajan seurustella perheeni kanssa. Onneksi olen saanut sitä jo vähän rajoitettua, lapsen hereilläoloaikana yritän välttää tietoisesti kännykän käyttöä. Olemme mieheni kanssa alkaneet pelata pelikorteilla iltaisin (saunomisen lisäksi), koska muuten illat vierähtäisi helposti jopa viikosta toiseen nettimaailman kimpussa. Istutaan samalla sohvalla, mutta ihan eri maailmoissa. Tänään ilta meni koneella tätä blogia päivittäessä, onneksi blogin päivittäminen kännykällä on sen verran työläämpää, että blogin pidosta ei ole tullut (vielä) aikasyöppöäni. Mikä on sinun aikasyöppösi? Oletko tehnyt jo jotain sen eteen?

Maalle muutto on muuten vähentänyt kiireen tuntua huomattavasti. Ehkä siinä on jotain maaseudun taikaa, sillä ystävämmekin on sen muutoksen meissä huomanneet. Menomononi on kuulemma hidastunut. Omasta mielestä se on vaan hyvä juttu, että turha hötkyily jää pois. Nykyään huomaan kiinnittäväni huomiota siihen, kuinka kiireisiä ihmiset ovat. Mitä suurempi kaupunki, sen pidempi askelväli ja stressaantuneempi ilmapiiri. Maaseudulla on oma leppoisa meininkinsä, suosittelen lämpimästi.

Ajatuksia ajan käytöstä voit lukea Minimalismi-blogista lisää. Mielestäni kirjoittaja on oivaltanut monta hyvää pointtia. Olen näköjään tässä pari vuotta kestäneen raivausprojektin myötä alkanut karsimaan "muutakin turhaa" elämästäni. Tai ainakin yritän karsia ja keskittyä olennaiseen. Olen lukenut muutamia minimalismia käsitteleviä blogeja ja huomaan ajattelevani monessa asiassa samoin. Kaltaisiani on siis muuallakin. 
Less is more.