Ajatuksia liikunnasta

Parasta 'oman ajan' ajanvietettä

Vaikka en ole koskaan ollut himourheilija, lähinnä kunnonkohottaja, on viimeiset kaksi vuotta ollut raskainta aikaa fyysisesti. Raskausaikana olo oli niin huono alkuajan, että kotisohva tuli tutuksi, kun työpäivästä oli jotenkuten selvinnyt. Kun alkupahoinvointi meni ohi, alkoi poskiontelovaivat ja loppuajasta olikin jalat niinkuin norsulla, joka askel sattui. Viikko synnytyksen jälkeen jalat palautuivat normaaliksi, mutta toki hikiurheilu oli aluksi muuten kiellettyä. Kun vihdoin sain luvan synnytyksen jälkeen liikkua, olikin reumavaivat jo niin pahat, että se oli enää lähinnä köpöttelyä postilaatikolle (100m) ja takaisin.  Henkisesti huomaan itseni voivan huonosti, jos ei pääse liikkumaan normaaliin tapaan. Eikä se ole ihme, onhan ihminen psyko-fyysis-sosiaalinen olento, kuten lukion psykan kurssilla jo aikoinaan opetettiin.

Hyötyliikunta pääsi viime talvena arvoisaan kunniaan, kun muu urheilu jäi vähemmälle

Pääsin aloittamaan omat reumalääkkeet marraskuussa 2015, ja oireet alkoivat vähitellen helpottaa. Joulukuun alussa kuitenkin sairastuin normaaliin flunssaan, jonka jälkitautina sainkin 3kk.n poskiontelotulehduskierteen, eli urheilua ei voinut harrastaa, vaikka nivelet olisi ollut jo kunnossa. Neljän punkteerauskerran ja kolmannen antibioottikuurin myötä poskiontelot alkoivat olla vihdoin suhtkoht ok. Maaliskuussa 2016, reilu 1.9 vuotta liikkumattomuuden jälkeen, pääsin taas urheilemaan. Pohjalta noustaan, mutta onneksi suunta on ylöspäin. Voitte vaan kuvitella, kuinka onnellinen olin (ja edelleen olen), kun pääsin vihdoin naisten sählyporukkaan pelaamaan!

Valmistautumista punkteeraukseen

Olen aina ollut "verenmaku-suussa" liikkuja, en osaa ottaa iisisti. Pitää rehkiä kunnolla, niin että pää on punaisena, räkä poskella ja hiki virtaa. Vasta sitten tuntuu, että on oikeasti tehnyt jotain ja siitä tunteesta nautin. Jos pystyisin itse vaikuttamaan vielä enemmän siihen, miten liikun mieluiten, päätös olisi helppo. Valitsisin pelkästään joukkuelajeja. Kuningaslaji, jalkapallo, olisi ehdottomasti ykkönen, sitten salibandy, pesäpallo jne. Joukkuelajeissa oppii niin paljon elämästä :) Oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä, toimimaan tiiminä ja kohtaamaan epäonnistumisia yksin ja yhdessä. Sen lisäksi koordinaatiokyky ja pelisilmä kehittyvät, ja mikä parasta, kunto kohoaa (helposti ja huomaamatta) hauskanpidon yhteydessä, kun ei voi himmailla kesken pelin (niinkuin tapanani on välillä "löysäillä", jos liikun yksin). Olen siis sosiaalinen liikkuja, lenkillekin tulee lähdettyä, kun on hyvää seuraa. Valitettavasti näin "vanhoille" naisille, ei enää ole kovin usein "höntsäily"joukkueita, ei edes työpaikan pelivuoroja, kuten miehille järjestetään. Joko pitää olla liigapelaaja tai sitten ei mitään. Onneksi näin pienellä paikkakunnalla, jossa nykyään asumme, on vielä "pelailuhenkeä", ja salivuoroja riittää meille "sunnuntaipelailijoillekin". 

Voin käsi sydämelläni todeta ja kannustaa teitä, että liikkukaa ja ulkoilkaa niin paljon, kuin sielu sietää. Liikkumisen monimuotoiset hyödyt nimittäin huomaa, vasta kun ne menettää. Keep going!

Sitä on hyvä mieli, kun ei oo paha mieli